Kerran sut luonani pitää sain,
sitten meidän toisilta riistettiin.
Sinun täytyi muuttaa pois,
enkä voinut mä ymmärtää.
Olimme ystävät parhaat,
toisiamme me rakastettiin.
Silti Jumalan täytyi meidätkin erottaa,
mistä johtuu kaikki tää ?
Elämä niin epäreilu
tuntuu kohdallain mun olevan.
Jos joskus vain voisin käsittää
olis varmasti helpompaa suru tää.
Mutta lähtösi jätti mun sydämeen,
suuren aukon rakkauteen.
Sen vuoksi en tahdo ymmärtää,
vaikka oloni ehkä helpottuis.
Tämä tuntuu pahalta kuin kuolema,
vaikka lähellä mua oletkin.
Nyt vasta minulle valkenee,
kuinka tärkeä oletkaan.
Itken iltoina useina kyyneleen,
joskus niin monta, että niillä,
voisin täyttää järvenkin.
Aina on mulla sua ikävä,
ja tahdon, että sinä tiedät sen.
Jospa joskus palata se voisit,
luokse minun takaisin.
Niin enää koskaan en voisi sen jälkeen
päästää sinua lähtemään.
Myös muista ystävä rakkain,
olet tärkeämpi kuin kukaan muu.
Älä koskaan unhoita, että
vain sua todella rakastan. <3
Kommentit